Tbilisin taksielämää

Saavuimme aamulla Tbilisiin yllättävän hyvissä tunnelmissa. Tämänkertainen yöjunakokemus oli lähes vanhaa VR:n yöjunatasoa; henki kulki, ei ollut hiki, eikä lammas haissut. Taksilla hotelliin siis. Harmiksi poliisi ei päästänyt meitä liikkeelle, vaan kuljettajan papereita kyseltiin ja lopuksi kirjoiteltiin lappuja. Ohi ajavat taksinkuljettajat osoittivat kovasti myötätuntoa.

Hotellin kautta meille löytyi englanninkielentaitoinen kuljettaja ja suuntasimme Georgian vanhaan 1100-luvulla rakennettuun pääkaupunkiin Mtskhetaan. Kyselimme vähän mm. siitä mitä poliisi taksinkuljettajalta kyseli. Saimme tietää, että Tbilisissä hyvin moni ajaa nykyisin omaa taksiaan, sillä muita töitä on vähän tarjolla. Autojen kunto on mitä sattuu ja etenkin kaasuautoille on sattunut onnettomuuksia. Onneksi kuulimme sen vasta nyt, sillä Davit Garejan kuoppatiellä olimme nimenomaan vanhalla kaasuautolla liikenteessä. Opimme senkin, että kun kaasua lisätään takakontissa olevaan säiliöön, niin matkustajien on syytä siirtyä etäämmälle.

Mtskhetan vanhalta kirkolta näki viholliset niin Venäjältä, Turkista kuin Iranistakin,

Mtskhetan vanhalta kirkolta näki viholliset niin Venäjältä, Turkista kuin Iranistakin.

Hienon taksipäivän kruunasi ajaminen harhaan ravintolaa etsiessä ja kolarointi parkkipaikalla. Sekä taksimme että kolarikumppaniauto päätyivät kunnon rutuille. Herrat jäivät selvittelemään välejään ja me luikahdimme toiseen autoon. Onneksi ei tullut henkilövahinkoja.

Kolarin selvittelyä. Ei uskaltanut ihan vierestä mennä kuvaamaan.

Kolarin selvittelyä. Ei uskaltanut ihan vierestä mennä kuvaamaan.

Onneksi ehdimme kaiken autoilun lomassa nauttia vielä Royal Bathin rikkikylvystä ja kuorinnasta sekä illalla tietenkin tilata vielä kerran kaikkia georgialaisia herkkuja: khatsapuri imeruli, munakoisoa, valkosipulikanaa, kebabia, shaslikia ja ihanaa saksanpähkinäsalaattia. Paikallisten suosituksesta päädyimme samaan ravintolaan kuin Ville Haapasalo.

Abanotubanin eli kylpyläalueen kylpyhuoneiden katot.

Abanotubanin eli kylpyläalueen kylpyhuoneiden katot.

IMG_2332

Ruokakuvia ei oikein saanut otettua ilman käsiä.

Reetta tiivisti reissun hyvin (tosin ennen kolaria): Kyllä tämän jälkeen voi Georgiaa äänestää Euroviisuissa.

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “Tbilisin taksielämää

  1. Anu

    Joo, varsinkin jos saisivat esittäjäksi georgialais-brittiläisen Katie Meluan.
    Syntyi Khaississa, vietti nuoruuden Tbilisissä.

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s