Tel Avivissa availemassa sapattia

20140307-203123.jpg

Karun aamuherätyksen jälkeen kaikki menikin taas mukavasti. Saapuminen Tel Aviviin meni sujuvasti, en joutunut erikoishaastelluihin, vaikka passista löytyi vaikka mitä leimoja. Lasten mukana olo ei kyllä varmaan ainakaan huonontanut tilannetta. Meiltä kysyttiin vain, että mitä aiomme täällä tehdä.

Hotellit olivat Tel Avivissa minusta hinta-laatusuhteeltaan heikon oloisia. Päädyin siis jostakin syystä valitseman Hayarkon 48 -hostellin. LP:ssä suositeltiin ja sijainti on hyvä. Lapset pääsivät heti aluksi baaritiskille ja Mikko kommentoi vain, että homekoiralla voisi olla täällä jotain sanomista.

20140307-194335.jpg

Mutta. Se aurinko ja ruoka ja fiilis. Vieraus ja tunne, kun näkee paikan, josta ei tiennyt etukäteen millaista siellä on. Ihanaa olla taas reissussa. Aarnia jaksoi ihmetyttää jo se, ettei ”tarvii hanhtoja” eli hanskoja…

Minulla kävi etukäteen mielessä, ettei reissu voi tehdä pahaa minun ja Fafa’sin hyvälle suhteelle. Ja niinpä heti ensimmäisen falafel-kioskin tuotteet löivät laudalta kaikki aiemmin testaamani.

Auringon laskiessa perjataina alkaa täällä sapatti, joka kestää lauantaihin auringonlaskuun. Juuri kun tuli nälkä ruokapaikat alkoivat mennä kiinni ja riittävän maallisen (avoimen) paikan etsiminen kesti yllättävän pitkään. Riippuu kyllä kuulema paljon alueesta, miten tarkkaan saparoa noudatetaan. Näillä kulmilla ravintolat olivat kiinni, mutta monessa pienessä tilassa paloivat kristallikruunua ja herrat näyttivät juhlallisilta tummissa puvuissaan ka hatuisaan. Toisaalta taas tämä on kuulema Beirutin veroinen bilekaupunki. Mutta siitä tiedämme vain sen, mitä hostellin paperiseinien läpi kuulemme muiden matkailijoiden paluusta.

20140307-203241.jpg

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s