Aqabasta Tel Aviviin

Pitkin viikkoa olemme miettineet, miksi ihmeessä Aqabassa ei ole enemmän turisteja. Hienoja hotelleja on paljon, ravintoloita myös, mutta joka paikassa on vähintään puolityhjää. (Silti muuten ikävää tyrkytystä ei ole.) Jokin aavistus asiasta tuli eilisellä lasipohjavene-snoklausretkellä. Suomea osaava oppaamme huokaili Syyrian tilannetta, ja sanoi, että rajan takaa Egyptistä tulijatkin kertovat ettei siellä voi olla. Eilen tuli myös uutisia Israelista: Gazaan oli ammuttu enemmän raketteja kuin kymmeneen vuoteen ja Jordanian ja Isrealin välisiä parinkymmenen vuoden takaisia kiistoja oli kaivettu esiin. Illan pimetessä alkoi vähän meitäkin huolettaa Jerusalemiin matkaaminen, etenkin kun hotelli oli UM:n varoitusalueella. Kun sinne vielä luvattiin sadetta ja Aarnille nousi kuume, niin päätimme (=Mikko päätti), että vietämme viimeisen yön Tel Avivissa.

En oikein tiedä miten noihin UM:n varoituksiin pitäisi suhtautua. Tuntuvat useinmiten paikan päälle saavuttua kovin jyrkiltä ja liioitelluilta. Millaisia kokemuksia teillä on? Ovatko varoitukset olleet paikallaan? Ainakin Libanonissa kolme vuotta sitten tuli ehkä oltua liian varovainen, paikalliset eivät voineet käsittää, miksi tietyille alueille ei olisi voinut mennä.

Matka kävi hyvin kätevästi. Lähdimme hotelliltamme Aqabasta vähän kymmenen jälkeen aamulla ja kolmelta iltapäivällä olimme jo hotellissa Tel Avivin keskustassa. Rajalla kaikki sujui jonottamatta ja helposti (lähtömaksu Jordaniasta noin 10 euroa), Eilatin lentoasemalla kysyttiin pari kysymystä laukuista, muttei mitään odottelua. Taksit sai hyvin, ja kun muistaa sanoa, että mittari päälle, niin ei saa edes sitä muutaman euron sakkomaksua, jonka joutuu maksamaan enemmän, jos ei asiasta Israelissa huomauta. Eilatissa ehdimme jopa juoda kahvit ja kävellä muutaman korttelin. Lentoasema on siellä aivan ydinkeskustassa.

 

Illalla Tel Avivissa keskityimme katuruokaan: pizzaa, falafelia, jäätelöä. Nyt bongasimme Agodasta Liber Seashore Suites -majoituksen. Pikatarjoiksella 78 euroa yö. Ihan ok, tosin täällä homekoira ei tarvitsisi edes nenää, silmät riittäisivät. Mutta hyvin täällä yhden yön viettää. Israelissa hotelleissa rokotetaan lapsista hotelleissa ihan kunnolla. Useimmissa pakoissa jo 2-vuotiaasta joutuu maksamaan, joten nelihenkiselle perheelle alle satasen majoituksen löytäminen on työn alla.

Kun Aarnin passin vauvakuvaa ja leimoja puolillaan olevia sivuja katsoo, niin tulee kyllä mieleen mummini kauhistelut lapsenlapsenlastensa retuuttamisesta ympäri maailmaa… Onneksi kuumeinen poika saa viettää rankan reissupäivän kohokohtaa valkoisissa lakanoissa. Mielenkiintoista nähdä, mitä lapsille näistä reissuista jää mieleen. Mutta se on kiva huomata, että vaikka he kuinka ovat välillä väsyneitä ja kärttyisiä, niin mieli paranee aina kuin salamaniskusta, kun jotakin kivaa tulee eteen.

 

20140314-205306.jpg
Travellerin erottaa turistista mm. kymmenessä maassa käyneistä vaatteista, meikkien ja korujen jättämisestä kotiin ja yleisestä epämieltymyksestä majapaikkojen törkyisiä suihkuja kohtaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s