Ihmisiä ja tarinoita Passikudahissa

Hieno, hieno kylävisiittipäivä. Tapasimme Passikudahin alueella lapsia, nuoria, naisia, sotainvalidejä ja siinä sivussa muutaman miehenkin. Saimme kuulla heidän elämästään, toiveistaan ja elinkeinoistaan. Illalla hotellimme vierestä meidät huudeltiin sisään pieneen ravintolaan. Soodavesien äärellä kuuntelimme tarinan siitä, miten tsunami 2014 vei mennessään omistajaperheen entisen ravintolan rannalta. Tsunamiin kuoli tällä alueella 450 ihmistä, Passikudah oli yksi Sri Lankan pahiten kärsineistä paikoista. Ja miten turhaan – aallolla kesti kuitenkin pitkään saapua Indonesiasta tänne, mutta jostakin syystä ihmisiä ei saatu varoitettua. Kunpa enemmän ihmisiä löytäisi tiensä näihin pieniin paikkoihin.

Hieno päivä vei mehut – olispa mahdollisuus tutustua paremmin ja oppia ymmärtämään.

 

Naisryhmässä saimme kuulla, että koska miesten tehtävä on hankkia tuloja, ottavat naiset luonnostaan johtajan roolin yhteisön kehittämisessä.

Naisryhmässä saimme kuulla, että koska miesten tehtävä on hankkia tuloja, ottavat naiset luonnostaan johtajan roolin yhteisön kehittämisessä.

Verinen sota Sri Lankassa loppui viisi vuotta sitten ja maassa on edelleen miinoja. Jalka puuttui monelta.

Verinen sota Sri Lankassa loppui viisi vuotta sitten ja maassa on edelleen miinoja. Jalka puuttui monelta.

IMG_1770

Puun varjossa on hyvä tavata.

Puun varjossa on hyvä tavata.

Ja aina meille tarjottiin jotakin.

Ja aina meille tarjottiin jotakin.

Valmiina tanssiesitykseen.

Valmiina tanssiesitykseen.

IMG_1786IMG_1796

Iltakriketti.

Iltakriketti.

 

Päivän lounasta syödessä tuli ihan huono omatunto; tämä olisi ollut Olgan ja Mikon herkku.

Päivän lounasta syödessä tuli ihan huono omatunto; tämä olisi ollut Olgan ja Mikon herkku.






 

 

 

Mainokset

6 ajatusta artikkelista “Ihmisiä ja tarinoita Passikudahissa

  1. Asa

    Kaikkinends Sri Lankan arjen kuvat ja elämä koskettaa kyllä meikäläistä ”hyvinvoivaa”. Naisten täytyy olla sielläkin vahvoja. Kuulin sunnuntaina gerontologian professorin luennon. Hän sanoi että naiset elävät kauemmin ja ovat monessa suhteessa vahvempia kuin miehet koska heillä on kaksi vahvaa x-kromosomia ja näin miesten yksi x- ja y-kromosomi on yksinkertaisesti heikompi paketti. Enpä ollut sitä näin todettuna aikaisemmin kuullutkaan/tiennytkään. :/
    Aha, Aarnille löytyi sieltä hieno mopo, oi oi. Siinä on oikein retroa.
    Ja pelkkä kuva katkisannoksesta sai veden kielelle…
    Valitettavasti en seuraavina päivinä enää voi yhtä aktiivisesti reissata mukana matkalla ja lukea mahtavaa matkablogiasi, lähden huomenna Suomeen viikoksi ja tunnetusti olen silloin enemmän tai vähemmän ”out of internet”. Ollaankos siellä kuinka Internetin tavoitettavissa?
    Hyvää matkaa!

    Vastaa
  2. sinipilvi Kirjoittaja

    Hotellin auloissa on niin ja näin toimivat internet-yhteydet, mutta paikallinen puhelinliittymä + mokkula ovat tosi edullisia, joten käytän nyt niitä. Kuukauden rajaton netti puhelimella maksaa pari euroa. Vanhoja nokioita näkee ihmisillä kylissäkin ja niillä meistäkin on otettu kuvia, ei vain toisinpäin.

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s