Kohti valaistumista

Valaistuminen oli yksi tämän reissun tavoitteista. Ensimmäinen ”There is God” -elämyshän minulle tuli kun sain tietää päässeeni matkalle. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei se yksinään ehkä kanna loppuelämääni. Siksi olen koettanut selvittää tätä uskonasiaa täällä, olenhan ammattilaisten ympäröimä, käytännössä kristinuskon synnyinsijoilla (se tuli tänne ennen kuin Eurooppaan) ja maailman suurimman ja nopeimmin kasvavan luterilaisen kirkon (Mekane Yesus) hoivissa.

Se, että ihmisiä, joilla on puutetta kaikesta pitää yrittää auttaa, on minusta päivänselvää. Siitäkin alan olla vakuuttunut, ettei kehitysyhteistyö – ainakaan järjestöjen ruhonjuuritasolla tekemä – ole aivan järkeä vailla. Mutta juuri tässä reissussa erityisen mielenkiintoista on pohtia sitä, mihin tarvitsemme erikseen lähetystyötä. Sekä Suomen lähetysseura (jonka vieraina olemme) että Mekane Yesus -kirkko ovat erottaneet kirkollisen lähetystoiminnan tiukasti kehitysyhteistyöstä. Kirkossahan puhutaan mielellään, että ihminen on kokonaisuus, johon kuuluun materia, henki ja hengellisyys. Ja tuo kohta hengellisyys ei kyllä kunnon tapakristitylle ihan selvästi aukea.

Dessien alueen pappeja saapumassa uuteen, vielä keskeneräiseen kirkkoon.

Dessien alueen pappeja saapumassa uuteen, vielä keskeneräiseen kirkkoon.

Minusta kirkon tuomat valtarakenteet heikossa yhteiskunnassa tuntuvat ensisijaisesti pelottavilta. Tämä oli ensimmäinen ajatukseni myös messun alkaessa Dessien uudessa kirkossa – ahdisti! Eteemme saapui saattueessa pappeja, joilla on paljon valtaa seurakuntalaisten elämään – täällä kun kirkkoon kuuluvat myös osallistuvat aktiivisesti sen toimintaan ja tuntuvat ottavan uskonasiat vakavasti. Pappi voi olla hyvä tai huono, mutta hän viimekädessä määrittelee sitä miten ihmisten elämä muuttuu kirkon myötä todennäköisesti enemmän kuin se, mitä Lähetysseuran projektisuunnitelmassa lukee. Tässä mielessä on onni, että kehitysprojekteja pitää Etiopiankin lain mukaan hallinnoida erikseen ja Mekane Yesus -kirkossakin niitä hoitavat ammattilaiset. Ainahan valta jollakin on, enkä tiedä olisiko sen parempi olla kunnanjohtajalla kuin papilla, mutta se, että johtaja (tai kuka vain) vetoaa päätöksissään tai mieliåiteissään korkeampiin voimiin, lisää kyllä arkikokemuksen perusteella riskejä. Välillä käy mielessä se laulu jossa riimitellään jotenkin, että ’vähän järkeä, uskonasia on kovin tärkeä’. Miten se meneekään?

Juhlatunnelmia kirkossa. Amharan kielinen saarna oli pitkä - myös paikallisten mielestä.

Juhlatunnelmia kirkossa. Amharan kielistä saarnaa kesti kovin kauan – myös paikallisten mielestä.

Uskaltauduin jopa kysymään, että oliko tässä nyt järkeä laittaa miljoona euroa kirkkorakennukseen, kun ihmiset lähes näkevät nälkää täällä. Sain yhtenevät vastaukset, joiden mukaan oli. Protestatit ovat Dessien alueella vähemmistö, puristuksissa konservatiivisten ortodoksikristittyjen ja muslimien välissä. Kirkkorakennus kuulema vahvistaa heidän asemaansa ja sitä myötä toivon, että se vahvistaa myös köyhien ja naisten asemaa. Kehitysprojekteja on myös ortodokseilla, mutta Mekane Yesus -kirkko on ainoa, jolla on myös naispappeja, vaikkakin hyvin vähän. Hieno kirkkorakennus on myös köyhille kodin sijainen. Kun oma koti on hyvin vaatimaton, on tärkeää, että on paikka, johon saa tulla viettämään aikaansa.

Suomessa usein lähetystyöstä puhuttaessa korostetaan että ei se enää ole mitään käännyttämistä. Ja varmasti (suuri?) osa suomalaisista alalla toimiikin näin (vanha tuntuma on kyllä, että tämä riippuu lähetysjärjestöstä). Sen sijaan paikallisille tuntuu olevan hyvin tärkeää ilmoittaa, kuinka monta meitä on ja mikä on suurin uskonnollinen tai yhtä lailla etninen ryhmä. Omien osuutta liioitellaan mielellään ja jos jostakin muusta uskonnosta käännytään omaan porukkaan, se muistetaan kyllä mainita. Käynnissä tuntuu olevan kilpailu, joka liittynee muidenkin kuin hengellisten etujen tavoitteluun. Mietin kyllä itsekin, että vaikka olen sitä mieltä, että ihmisten pitää saada olla toisten uskonnolisilta ajatuksilta rauhassa, niin toivoisin kuitenkin että uskontojen monipuolisuus säilyisi maailmassa. Eli tilanne, jossa kristittyjä jäisikin maailmaan vaikka vain pari prosenttia tuntuu vieraalta ja vähän turvattomalta. Ja ehkä ne kristilliset arvotkin voivat ilmentyä positiivisemmin kuin suomalaisessa poliittisessa keskustelussa.

Valtuutetut Mithiku ja Saarela tarkastavat keskeneräistä Dessien kirkkoa.

Valtuutetut Mithiku ja Saarela tarkastavat keskeneräistä Dessien kirkkoa.

Tällaisilla kärryillä vapaaehtoiset seurakuntalaiset kuljettavat rakennustarvikkeita kirkon yläkerroksiin.

Tällaisilla kärryillä vapaaehtoiset seurakuntalaiset kuljettavat rakennustarvikkeita kirkon yläkerroksiin.

Olosuhteet huomioiden Mekane Yesus -kirkko kuitenkin on monessa asiassa täällä eturintamassa puolustamassa köyhien ja naisten asemaa. Naisille, jotka ovat aiemmin vain olleet kotonaan on järjestetty toimintaa, jonka avulla he ovat päässet kasvattamaan rooliaan yhteisöissään ja aids-orpoja tukemassa on useita toimintakeskuksia (joita menemme katsomaan huomenna). Papitkin elävät kuuleman vaatimattomammin kuin muut uskonnolliset johtajat. Tältä tilanne kyllä todellakin näyttikin – Dessieen on saatu hienoja ihmisiä töihin. Ehkä tällainen tienraivaajuus on yksi syy siihen, miksi kirkko täällä kasvaa ja vetoaa ihmisiin. Toinen iso syy on se, että kun sosiaalihuoltoa ei ole, toimii kirkko siinä roolissa. Dessiessä asuvat suomalaiset lähetit kertoivatkin, että he ovat ne, joille tullaan puhumaan, kun tarvittaisiin sosiaalitoimistoa tai lastensuojelua.

Dessien maisemaa kirkon katolta.

Dessien maisemaa kirkon katolta.

Oman valaistumisen kannalta olen saanut käydä täällä odottamattoman antoisia keskusteluja muiden valtuutettujen, lähetysseuran ihmisten ja virkamiestemme kanssa. Veronica auttoi askeleen siihen, että isä-poika-paasaus tuntuu feminististä aavistuksen siedettävämmältä. Hannan kanssa puhuimme henkilökohtaisesta uskosta (ja totesimme, että se on kiistatonta, että jotkut uskovat uskovansa enemmän kuin toiset) ja pyhällä hengellä täyttymisestä (mistä tiedän, vaikka olisinkin täyttynyt!). Yleisesti minusta on kyllä tuntunut, etten häävin paljoa pysty uskomaan. Väillä mietin, että mitähän menetän, kun jotkut jotka uskovat uskovansa, sitä niin hehkuttavat – mutta en toisaalta polta pilveäkään, vaikka sitäkin monet hehkuttavat.

Rennon fiiliksen siitä, että Suomen ev. lut. kirkko voisi kuitenkin jatkossakin olla paikkani, sain joka tapauksessa Pena-papin suunnitellessa kiitospuhettaan kirkon avajaisiin: ”Pitäskö mun siinä jotain hengellistäkin sanoa?” Jes. Jos tässä kirkossa jotain on kohdallaan, niin vapaus toimia niin kuin on itsestä hyvä ja arvioida asioita avoimesti. Jään silti vielä odottamaan ja pohtimaan, mitä muuta kuin Herran siunauksen lurittelua se hengellisyys tarkoittaa ja mihin sitä tarvitaan. Ja takuuvarmasti rukoilen, jos paluulennolla on ilmakuoppia.

Edit 11.6.2014

Kirkko ja kaupungin artikkeli aiheesta.

Mainokset

7 ajatusta artikkelista “Kohti valaistumista

  1. Sari Lehtelä

    Kiitos Sini! Annoit paljon ajattelemisen aihetta.

    Jäin pohtimaan havaintojasi pappien vallasta ja vastuusta Mekane Yesus -kirkossa. En tietenkään tunne asiaa perin pohjin, kun en työskentele kirkon sisällä. Mutta kolmen Etiopian-vuoden havaintojeni ja monien kirkon toiminnassa mukana olevien ihmisten haastattelujen perusteella en pidä etiopialaispappeja kovina vallankäyttäjinä – ainakaan olosuhteisiin nähden. Olosuhteilla tarkoitan Afrikassa yleistä autoritaarista johtamiskulttuuria.

    Totta on, että papit vetoavat Raamattuun ja Jumalaan, mutta tähän mennessä en ole kuullut ihmisiä pelottelevaa tai papin omaa asemaa korostavaa julistusta. Olen kuullut enimmäkseen rohkaisevaa puhetta Jumalan myötätuntoisesta rakkaudesta ihmisiä kohtaan.

    Etiopialaiset eivät myöskään vaikuta luontaisesti kovin altiilta uskomaan sokeasti kirkollisiakaan johtajia. He ovat arvonsa tuntevia ihmisiä, lukevat itse paljon Raamattua ja arvioivat pappien puheita ja elämää sen pohjalta.

    Jonkin verran yleistä on valitettavasti toisten kristittyjen arvioiminen heidän käyttäytymisensä perusteella, ns. lakihenkisyys, jossa kunnon kristityn elämäntavan kuuluu olla tietynlaista. Monien mielestä siihen ei esimerkiksi sovi alkoholinkäyttö, tupakanpoltto tai avioeron jälkeen tapahtuva avioituminen toisen ihmisen kanssa, ainakaan sitä ei pidetä hyvänä.

    Ajattelen, että tässä meillä suomalaisillakin luterilaisilla on ehkä annettavaa etiopialaisille. Meillä saattaa olla näissä asioissa kirkkaampi ymmärrys Jumalan armollisuudesta ja siitä mikä lopulta on tärkeintä: sydämen halu rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä ja armahtaa toisiamme niin kuin meitäkin on armahdettu.

    Mutta sille en voi mitään, että koen ihmisten elävän uskoaan todeksi täällä paljon voimakkaammin kuin meillä Suomessa. Usko on useimmille Mekane Yesus –kirkon jäsenille elämän kallisarvoisin asia ja se näkyy teoissa. Uskonnonvapaus ei ole etiopialaisille itsestään selvää. Kommunismiajan vainoista on vasta vajaat 40 vuotta.

    Kristinuskon vastavoimat ovat täällä yhä paljon Suomea vahvemmin läsnä. Kun ensimmäiset ruotsalaiset lähetystyöntekijät tulivat Etiopiaan 1860-luvulla, iso osa kansasta eli vainajahenkien ja henkiparantajien vallan pelossa ortodoksikirkon läsnäolosta huolimatta. Sanoma rakastavasta, pelosta vapauttavasta, parantavasta ja henkiä voimakkaammasta Kristuksesta valloitti etiopialaiset. Samoin teki kirkko, joka konkreettisesti auttaa hädässä eläviä ja antaa valmiuksia kehitykseen.

    Nämä samat asiat vetoavat ja vaikuttavat edelleen täällä. Kristinuskon Jumala ja kirkko merkitsee ihmisille vapautusta ja muita hyviä asioita. Kirkko on ihana koti, jossa mielellään lauletaan, rukoillaan ja kiitetään vaikka koko päivä ja toisinaan yökin.

    Vastaa
    1. sinipilvi Kirjoittaja

      Olen vähän epävarma siitä mitä muutaman päivän kokemuksella voi antaa teillepäin, mutta koen omat mietteeni oikeutetuiksi ja tarpeellisiksi sitä kautta että edustan täällä ja muutenkin Helsingin srk-perusjengiä. Tänään taidankin Lalibelan kirkoissa puristaa matkakumppaneistani irti ajatuksia kristittynä elämisestä ja blogata niistä kun netti taas toimii kunnolla. Kiitos Sari ja onnea (jota joku sanoisi siunaukseksi) työhönne.

      Vastaa
  2. Pentti Miettinen

    Sinin kysymys rahojen panemisen järkevyydestä kirkon rakentamiseen on paikallaan. Helsingin seurakuntayhtymä on vuosien varrella lähtenyt hyvin nihkeästi mukaan kirkkojen rakentamishankkeisiin. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tuettiin Inkerin kirkkojen jälleenrakentamista. Hyvin pieni osa noin neljän miljoonan euron vuosittaisesta avustuksiin varatuista määrärahasta menee rakennushankkeisiin ja vielä vähemmän kirkkojen rakentamiseen. Dessien kirkko ja siihen liittyvät koulutus-, toiminta- ja business-keskus ovat poikkeus.

    Itse koen, että Dessien kirkon rakentamisessa kyseessä on tietynlainen jäävuoren huippu. Lähetystyön toimintakonseptina mielestäni on ihmisten elinolosuhteiden ja elämänlaadun parantaminen. Ensin ihmisiä autetaan selviytymään arjen asioista entistä paremmin parantamalla terveydenhuoltoa, koulutusta, kehittämällä maanviljelytapoja ja luomalla edellytyksiä pienyrittäjätoiminnalle. Tämän seurauksena ihmiset kiinnostuvat luonnostaan kirkosta ja haluava liittyä siihen. Kristittynä elämiseen on alusta saakka kuulunut se, että tullaan yhteen Kristuksen ylösnousemuksen päivänä eli sunnuntaina ylistämään Jumalaa hänen hyvyydestään, viettämään ehtoollista, anteeksiantamuksen, rakkauden ja yhteyden ateriaa sekä rukoilemaan kaikkien ihmisten puolesta. Tästä yhteydestä vahvistuneina kristityt lähtevät toteuttamaan arjen jumalanpalvelusta eli lähimmäisten palvelua. Siksi myös kirkkorakennuksia tarvitaan.

    Tähän toimintakonseptiin liittyviä menestystarinoita täällä Etiopiassa on monia. Lähetystyön ansiosta esimerkiksi maaseudulla yhä useammat perheet päästävät tytöt kouluun. Tällä on suuri merkitys tulevaisuudessa tyttöjen ympärileikkauksen vähenemisessä ja lapsivuodekuolleisuudessa, joka tällä hetkellä Etiopiassa on maailman korkeimpia. Silti Etiopian 90 miljoonaisen väkimäärän ennustetaan tuplaantuvan 22 vuodessa ellei perhesuunnittelua saada kunnolla toimimaan.

    Toinen menestystarina on omena, joka oli aiemmin tuntematon viljelykasvi ja ainoastaan rikkaiden kallis ulkomailta tuotu herkku. Nyt se on merkittävä bisnes monelle pienviljelijälle.

    Kolmas menestystarina on liesi. Aiemmin naisilla oli pahoja hengitystievaivoja, kun he valmistivat täkäläistä inseraa savuttavilla tulisijoilla. Heitä opetetaan rakentamaan liesi, jossa savuhaittoja ei ole ja jotka kuluttavat puuta murto-osan aiemmasta.

    Helsingin seurakuntayhtymän avustustoiminnan strateginen painopiste on koulutukseen ja naisten aseman parantamiseen panostaminen. Uusimpana isona hankkeena on Kirkon ulkomaanavun kautta toteutettava koulutushanke Kambodsassa, jossa luodaan opetusmateriaali ja opettajien koulutusjärjestelmä. Nykyään iso osa opettajista on itse lukutaidottomia. Laadukkaalla koulutusjärjestelmällä saadaan parhaita tuloksia ihmisten elinolosuhteiden parantamisessa.

    Pentti Miettinen

    Vastaa
  3. Sari Lehtelä

    Sini: on ehdottoman tärkeää kuulla ajatuksiasi, tietenkin sinulla on oikeus niihin. Meillä (tässä tapauksessa Etiopian läheteillä) on vaarana kääriytyä omaan mukavaan nurkkaamme hymisemään tuttuja juttuja, mutta tarvitsemme ulkopuolelta ravistelua. On hyödyllistä pohtia työn perusteita myös eri tavoin ajattelevien kanssa; näin omakin ajattelu kehittyy.
    Pentti: kiitos hienosta tekstistä.

    Vastaa
  4. Kaisa Raittila

    Hienoa päästä matkalle mukaan blogisi kautta, Sini. (Ja ihan järkevintä ikinä, Pena, että matkaan lähtivät nuoret ja tuoreet! Niin pitäisi aina olla. Viisikymppisiä ei kannata lähettää enää mihinkään.) Ja mitkä puheet teillä. Hienoa!

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s