Eesti fänn -viikonloppu Kalamajassa

Pärnusta karautimme parissa tunnissa toiseen maailmaan – Kalamajaan Tallinnan vanhan kaupungin kupeeseen. Sieltä oli tuttavien kautta järjestynyt käyttöömme asunto, joten pääsimme viimein tutustumaan kunnolla vanhan kaupungin ulkopuoliseen Tallinnaan. Kalamajan cooliudesta on kirjoiteltu suomen lehdissä jo pari vuotta, mm. MeNaisissa ja Mondossa aiheesta oli juttua niin tänä kesänä kuin pari vuotta sittenkin. Ja kyllä! Täytyy sanoa, että oikeassa ovat. Kiertelimme kolmisen päivää melko uskollisesti lehtien suositusravintoita, eikä yhtään pettymystä tullut vastaan.

Moni muukin suomalainen oli toki löytänyt tiensä tähän aivan sataman vieressä sijaitsevaan kaupunginosaan. Hinnat ovat kuulema nousussa ja ilme varmasti siistiytynyt valtavasti, mutta rosoa löytyi silti niin paljon, että vertaus Berliiniin ei tuntunut ollenkaan hullummalta.

Olgan street photography -kollaasi Boheem-kahvilan terassilta.

IMG_2204 IMG_2206 IMG_2210 IMG_2225 IMG_2227 IMG_2228

 

Leikkipuistoelämää Kalamajassa.

Leikkipuistoelämää Kalamajassa.

Herkullinen aamiainen Klaus-ravintolassa, jonka yhteydessä oli pieni design-kauppa. Ravintola luotti kyllä Iittalan astioihin. Illalla Klausissa sai nautittua jopa mohitot, sillä lapset viihtyivät aidatulla sisäpihalla sepelillä leikkien.

Herkullinen aamiainen Klaus-ravintolassa, jonka yhteydessä oli pieni design-kauppa. Ravintola luotti kyllä Iittalan astioihin, tosin yhdistettynä Viron kristalliin. Illalla Klausissa sai nautittua jopa mohitot, sillä lapset viihtyivät aidatulla sisäpihalla sepelillä leikkien.

Mikko ja Olga tyytyivät vähän lyhyempään Viron keikkaan ja jättivät hieman haikeina jo yhden yön jälkeen Aarnin ja minut Reetan seurassa nauttimaan aurinkoisesta viikonlopusta. Tsekkailimme rauhalliseen tahtiin lisää kahviloita ja Kalamajan nähtävyyksiä. Aivan majapaikkamme lähellä sijaitsi vanha vankila, joka on muutettu museoksi. Se sijaitsee kulttuurikilometrin ja hop on/off -bussikierroksen varrella, joten pihalla parveili turisteja.

Patarein vankilan pihalla. Jos tämä ei ole siistiä, niin mikä on? Ja näin lähellä Suomea, kannattaa käydä!

IMG_2296 IMG_2299 IMG_2293

Vankilan vieressä on kehuttu Lennusadam-museo, jossa kävimme tällä reissulla vain pihan leikkipuistossa. Ensi kerralla itse museoon ja kahviloita googlaillessa löytyi vielä Kamahouse, jota olisi hauska kokeilla.

Aarnin lempibaarin nimi oli Kanala, ja sieltä löytyi kanahäkkejä, kummituksia ja riippumattoja. Ja teinejä.

Aarnin lempibaarin nimi oli Kanala, ja sieltä löytyi kanahäkkejä, kummituksia ja riippumattoja. Ja teinejä. Paikka on Klausin vieressä Kalasatamassa.

Käväisimme ratikalla myös toisella puolella keskustaa, Kadriorgin puistossa – etsimme puolittain laululavaa, sillä meneillään oli Laulipidut. Meille ne näkyivät vain kansallispukuisina naisina keskustan kaduilla. Jos Kalamaja käy mini-Berliinistä, niin Kadriorg voisi sitten olla Pariisi.

20140706-224929-82169749.jpg

 

Käväisimme ratikalla myös Kadriorgin puistossa - etsimme laululavaa, sillä meneillään oli Laulipidut. Meille ne näkyivät vain kansallispukuisina naisina keskustan kaduilla. Tallinnassa alle kolme-vuotiaan kanssa saa matkustaa ilmaiseksi julkisilla liikennevälineillä.

Kakkosratikka vei Kalamajasta Kadriorgiin. Tallinnassa alle kolme-vuotiaan kanssa saa matkustaa ilmaiseksi julkisilla liikennevälineillä.

Lauantai-aamuisin Telliskivi 60 -nimisellä vanhalla tehdasalueella pidetään kirpputoria. Aluella on myös ravintoilta, baareja ja ostoskeskus. Sinne piti tietenkin Reetan kanssa suunnata. Söimme aluksi hyvin munapitoisen aamiaisen F-Hoone-ravintolan terassilla, joka on kätevästi lasten leikkialueen vieressä. Viereisessä pöydässä oli vanhempi suomalaispariskunta, jonka rouva kortteja kirjoittaessaan kitkerästi voivoitteli, että ennenkin on Virossa käynyt niin, että jotakin aluetta kehutaan ja sitten siellä ei olekaan mitään. Tämän täytyy olla niitä asioita, että yksi tykkää Telliskivestä, toinen Pärnusta, sillä Reetta, minä ja Aarni olimme haltioissamme. Telliskivestä löytyi meidän seurueessamme jokaiselle jotakin.

Kirppari muuntajan kupeessa.

Kirppari muuntajan kupeessa.

Kirpparilla Aarni katseli autoja ja Reetta-kummi tarjoutui ystävällisesti ostamaan Aarnille auton. ”Tyllä minulla jo on auto”, oli vastaus. Palveluiden suhteen Aarni oli sentään tottunut saamaan enemmän, sillä kun sää lämpeni, niin hän alkoi tiukasti vaatia rattaisiinsa ilmastointia päälle.

Tehdasalue muutosvaiheessa ravintola-alueeksi.

Tehdasalue muutosvaiheessa ravintola-alueeksi.

Terassin ikkuna-aukoista näkyi ohi ajava juna.

Terassin ikkuna-aukoista näkyi ohi ajava juna.

Tämä oli hämmentävän ylistävä bloggaus. Kuuden päivän Viron reissu oli onnistuneimpia matkoja aikoihin. Ilahtumista toki edesauttoi se, etteivät odotukset olleet mitenkään ihmeelliset. Rakvere ja Kalamaja olivat molemmat ihania löytöjä, ja hyvä sekin, että Pärnu tuli tsekattua. Ihastumista Kalamajan rosoisuuteen edesauttoi Aarnin loputon kiinnostus rakennustyömaita, vesilätäköitä, nostokurkia ja palaneita taloja kohtaan. Sitä ei vielä tiedä, mihin huomiomme kiinnitetään, kun seuraavan kerran pääsemme hengailemaan Virossa.

Samoihin tunnelmiin siis kuin kanssamme Virossa yhtäaikaa vieraillut Stubb: Olen suur Eesti fänn. Kiitos Ree, Piskot ja Jyrvennöiset seurueineen, oli ihanaa jakaa Viro-elämys kanssanne!

Tämän kesän matkaelämykset jatkuvat niin, että minulla on paluulippu yhdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle elokuussa Kolarista. Suunta on siis ylöspäin.

Mainokset

One thought on “Eesti fänn -viikonloppu Kalamajassa

  1. Paluuviite: Erikoispaikoissa – Traveling in extended Finland | Perinteinen Tallinnan matka: Tallink Spa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s