Leikkimässä Madridissa

Tällä bloggaajalla on nyt epäonnea kuvien siirtämisessä. Kameran ja padin väliin tarvittava osa jäi kotiin ja päivitysten takia kuvien siirto ei onnistu puhelimestakaan. Pitää siis lisäillä myöhemmin.

Joka tapauksessa oli ihanaa päästä taas Madridiin. Viime käynnistä on seitsemän vuotta. Olin täällä silloin talven töissä ja Mikko tuli luokseni viettämään joulun ja uuden vuoden. Mieleemme jäi, että täällä oli valtavasti tekemistä kaduilla, hienot jouluvalot ja herkkuruokia. Ja kun uusi vuosi Suomessa harvoin on huippuihana, niin ajatus Madridin katselusta lasten kanssa alkoi tuntua hyvältä. Norwegian lentää tänne suoraan Helsingistä. Kone oli täynnä lapsiperheitä, enimmäkseen espanjalaisia, jotka taisivat tulla Lapista.

Kämpän nappasimme airbnb:n kautta. Sen käyttömaksut alkavat kyllä olla sitä luokkaa, että kaipaisin kunnon kilpailijoita. Tämä on itse asiassa vasta toinen kerta, kun käytämme airbnb:tä. Sama kämppä saattaa nimittäin löytyä paikallisten ja vähemmän tunnettujen sivujen kautta edullisemmin. Olisi kiva kuulla uusia suosituksia asuntosivustoista. Hyvistä kämpistä voisi myös koota omaa tietokantaa. Etsiminen on nimittäin melkoinen homma, jos yrittää tarkkaan optimoida. Tällä(kin) kertaa yksi tärkeimmistä asioista oli sijainti. Asuin viimeksi La Latinan alueella, joten halusin nyt jonnekin muualle. En kuitenkaan aivan keskustaan, mutta kävelymatkan päähän kaikesta. Nämä ehdot täyttivät Chueca ja Malasana. Huoneita pitää meille neljälle olla vähintään kaksi. Mielellään hissi (ei onnistunut) ja parveke (onnistui tällä kertaa yli odotusten). Langaton verkko tarvitaan. Päädyimme ullakkokämppään Malasanaan. Sijanti on lostava, Tribunalin metroaseman lähellä, keskellä loistavaa ravintola-aluetta ja erilaisia pikkukauppoja. Turisteja ei juuri näy. Läheiseltä Calle de Espirito Santolta löytyy kaikki tarpeellinen rapu- ja lihakauppoineen. Yksi liike oli erikoistunut pelkästään kanan lihaan ja muniin. Houkuttelisi alkaa kokata kunnolla. Mistä johtuukaan, että luineen myytävä kana vaikuttaa paljon luomummalta kuin Suomen broilerisuikaleet?

Ilta-aurinko ja kurkistus.

Ilta-aurinko ja kurkistus.

Pari päivää täällä olemme viettäneet vaellellen ympäri kaupungin katuja ja herkkuja maistellen. Plaza Orienten luona on hieno leikkipuisto ja aivan lähellä kämppäämme Plaza del 2 Mayolla pieniä leikkipaikkoja terassien ympäröimänä. Ideali tilanne meille siis! Suosittelen ko Plazaa ehdottomasti lapsiperheille.

Plaza des 2de Mayo - neljä eri leikkipaikkaa eri-ikäisille lapsille ja vahtia voi pitää ympäröiviltä terasseilta.

Plaza del 2 de Mayo – neljä eri leikkipaikkaa eri-ikäisille lapsille ja vahtia voi pitää ympäröiviltä terasseilta.

Vanhan vuoden viimeiset aurinkotunnit kattopartsilla. "Kesän lapsi oon", on Olga jostain oppinut laulamaan.

Vanhan vuoden viimeiset aurinkotunnit kattopartsilla. ”Kesän lapsi oon”, on Olga jostain oppinut laulamaan.

Kattoparveke kämpässämme on myös yllättävän lämmin jopa tähän aikaan vuodesta. Siinä olemme nauttineet auringosta ja lapset lapset leikkineet. Ensi yönä avataan katolla cava-pullo, katsellaan Madridin ilotulituksia ja syödään 12 viinirypälettä. Sol-aukiolle emme lähde tunkemaan (kuten Mikko ja minä viimeksi) vaan katsomme aukion menoa telkkarista kuten suuri osa espanjalaisista.

 

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “Leikkimässä Madridissa

  1. Nimetön

    Hyvän Uuden Vuoden toivotukset koko perheelle Münchenistä, lumikinosten keskeltä ja rakettien paukkeesta. Ah kuinka romanttista!
    t. Anu

    Vastaa
    1. sinipilvi Kirjoittaja

      Kiva että nautit. Minua kyllä pitkä kevättalvi Suomessa kammottaa… Mutta tiedät että se alkaa tuntua ok:lta kun sen vain aloittaa. Minulle tylsin vuodenaika.

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s