Bussilla Singaporesta Malesiaan

image

Grand Bluewave -hotellin altaalla käynnistyi vesisota, joten äidit roikkuvat netissä. Lasten pitäisi kyllä osata englantia. Motivaatio opetella on iso, kun lapsille tullaan jatkuvasti juttelemaan. Ärsyttää, että englannin opetus alkaa vasta kolmannella.

Saavuimme tänään Johor Bahruun Malesiaan. Fiilis on heti paljon meluisempi ja sotkuisempi kuin Singaporessa. Lapsiperheitä tänne houkuttelee pari vuotta sitten avattu Legoland. Se on meilläkin suuntana huomenna. Aarni on kehunut päiväkodissa jo viikkokaupalla menevänsä Malesian Legolandiin.

Lasten kanssa ei ole ollut ihan iisiä. Varsinkin Olga kiukuttelee ja valittaa. On kyllä osannut hienosti pukea sanoiksi, ettei ole tottunut olemaan kuukauden matkalla (vaikka tähän kyllä väitin vastaan). Tavallaan oli helpompaa reissata 1- ja 3-vuotiaiden kanssa, koska heidät sai vain pakattua rattaisiin, eikä tarvinnut kysellä mielipiteitä. Nyt pitää jaksaa kävellä lasten tahtiin ja pitää paljon stoppeja. Päivässä ehtii tehdä vain pari juttua.

image
Piti ihan ostaa tällainen kirja… samaa sarjaa olisi kyllä muitakin hyviä kuten Money sense.

Joka tapauksessa pienen valituksen säestämänä tulimme Johoriin parilla bussilla. Katsoin reitin googlemapsistä ja se piti suunnilleen paikkaansa. Molemmin puolin rajaa piti vaihtaa bussia passintarkastuksissa, joten lasten ja laukkujen kanssa mukavuus vähän kärsi. Hintaa reissulle tuli kyllä vain viitisen euroa koko perheeltä. Taksillakin olisi päässyt, mutta vain tietyillä yhtiöillä, joita en jaksanut selvittää.

image

Travelleri valmiina pysäyttämään bussin. Kun Aarni tiesi, että on lähtöpäivä, hän olisi halunnut heti eteenpäin – ymmärrän hyvin tunteen!

image

Tienpäällä on hauskinta! Kiva puna jo naamassa.

image

Durian-jelloa lähtöherkkuna. ”Sä todel-LA-kin saat maistaa.”

image

Näkymä Singaporeen Malesian puolelta.

Muutama kymmenen kilometriä tekee paljon. Nyt ollaan Aasiassa. Olgaa kehutaan jatkuvasti kauniiksi ja Aarnia kutitellaan kyllästymiseen asti. Night marketissa tuli kaamea kalabaliikki, kun naapuripöydän miehet epäilivät kanavarraskauppiaan huijaavan meitä (ei huijannut, ylimääräinen ringit, 22 senttiä, johtui tilaamastamme riisistä). Joka puolella rakennetaan. Ja meteli kuuluu hotellin 13. kerrokseen asti. Siistin Singaporen jälkeen: tästä se oikeasti alkaa.

image

image

Ruoka Johor Bahrun Night marketissa ei muuten jäänyt yhtään Singaporesta jälkeen.

Ps. Saatiin ihana parvekkeellinen huone hotellista, mutta en taaskaan onnistunut ostamaan olutta. Malesialaiset ovat enimmäkseen islaminuskoisia, harmillisesti myös läheisen minimarketin pitäjä. No, tämä oli yksi syy, miksi halusin tänne. Hedelmämehureissusta jää vähemmän turvonnut olo kuin Espanjan keikoista.

Mainokset

6 thoughts on “Bussilla Singaporesta Malesiaan

  1. anu.de

    Kiva kun me sittenkin saamme teiltä kuvia ja kuvauksia reissustanne .:) Kuvista päätellen Singaporessa todellakin onneksi vilvoittavia puistoja ja uima-altaita. Puisto näytti todella houkuttelevalta; eksoottista ja kaunista kasvustoa.
    Kiinnostuin lukemaan saksalaisesta Wikipediasta enemmän tuosta Durian-hedelmästä. Eipä ole ihan harmiton hedelmä. Maku ja tuoksu (haju) niin voimakas ja sitkeä että siellä ei usein sitä saa ottaa esimerkiksi hotellihuoneeseen eikä maanalaisiin. Joka puolella on kieltotauluja ja jos kiellosta huolimatta vie Durania hotellihuoneeseen niin joutuu maksamaan viikon! ajan lisää hotellista lähdön jälkeen. Hedelmän haju kuulemma kiinnittyy niin voimakkaasti kaikkeen ympäristössä olevaan että sen poissaaminen vie aikaa ja vaivaa. Duranin mausta taas kuulemma joko pitää tai se voi suorastaan kuvottaa. Jos alkoholin kanssa syö Durania niin siitä seuraa taas voimakkaat vatsakivut. Huh huh! Taitaa tuo Aarnin Durian-jelly kuitenkin olla ihan kemiaa…. onneksi 😉
    Hyvää matkaa! Täällä on harmaata ja sataa , räntää, vettä mitä lie…

    Vastaa
    1. sinipilvi Kirjoittaja

      Hauskaa! Maistelin Balilla duriania ilman käsittelyä ja niin se oli minusta hyvää, toisin kuin jellona. Durian-kieltoja on tosiaan joka puolella.

      Vastaa
      1. anu.de

        Yksi saksalainen kuvaa makua dönerin, sipulin ja vaniljavanukkaan sekoitukseksi :/ … Istui ulkona ja söi sitä (pakastettuna) kun ei vaimo antanut sisällä syödä kamalan lemun takia. Lemu tuntui autossa ja joka paikassa pakkauksesta ja monesta muovipussista huolimatta…
        Keittiömestari Anthony Bourdain pistää hajunkuvauksen vielä pahemmaksi: on kuin kaivaisi jonkun Stilton-juuston kanssa haudatun kahden viikon kuluttua…
        Ei siis mikään tuliaistuote. 😉

      2. sinipilvi Kirjoittaja

        Jotain lihaisaa siinä tosiaan on.

  2. Riitta

    Ihana kun kirjotat kumminkin! Luen paljon blogeja, mut tää on kyllä odotetuin. Voi Olga – mistä vetoa, että kuukauden päästä ei ois lähdössä pois. 😀 On se varmasti jännää, kun enemmän jo ymmärtää siitä, mikä on ns. pitkä aika ja mikä lyhyt.

    Pysykää terveinä ja nauttikaa!

    Vastaa
    1. sinipilvi Kirjoittaja

      Kiitos. Hyvinhän tää tässä nukuttaessa menee, kun on uusi parempi puhelin 🙂

      Aarni muuten jo kommentoi, kun kysyin että onko ikävä päiväkotiin, että ei ole ja ”kun minä menen päiväkotiin, minulla on ikävä tänne”. Aarni on noista kahdesta selvästi vaihtelunhaluisempi ja kova lähtemään. Olga oikeasti nauttii päiväkodin tuttuudesta.

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s