Vankina Bintanilla!

Apua, päädyttiin resort-helvettiin! Ruoka, juoma ja ennen kaikkea kuljetukset alueelta pois ryöstöhinnoissa (selittänee edullisen huonehinnan). Ja tietenkin ollaan keskellä ei mitään. Meinasi jo paniikki iskeä tulevia kolmea vuorokautta ajatellessa.

Kun raaski syödä kalliin aterian ja juoda Singaporen hinnoissa olevan Bintangin, niin mieli vähän kirkastui. Etenkin kun rantaravintolan kulmalla tutustuimme hotellin ulkopuoliseen taksinkuljettajaan, joka lupasi päiväkierroksen Bintanin julkisille rannoille ja kyliin järkevään hintaan.

Olemme siis Swiss Belhotel -resortissa. Kerron tässä hyviä puolia paikasta, jota en missään nimessä suosittele.

1. On low season (joten olemme reiluja matkailijoita?!) ja paikka on lähes tyhjä. Hotellin pelihuone, elokuvateatteri ja katon uima-allas ovat siis lähes yksityiskäytössämme.

image

Star Warsia omassa elokuvateatterissa.

image

Pari tuntia yksityisopastusta Xboxin kanssa.

2. Hotellin vieressä on sentään kallis turistiostari.

image

3. Lapset saavat täälläkin älyttömästi postiivista huomiota. Olgan ympärille oikein keräännyttiin ottamaan selfietä. Aarni kieltäytyi topakasti huutamalla ”No!” Sen verran on englantia opittu.

(Eli vähän kuin oltaisiin Espoon kummien luona käymässä: kaukana, mahtavat pelimestat ja paljon huomiota lapsille.)

4. Rantakin on hieno, mutta olin siellä niin vihainen, etten ottanut kuvia. Mietin kyllä, että joku ottaisi tekisi auringonlaskusta mahtavan kateutta herättävän postauksen.

Asennoidun siis niin ja annan muun perheen nauttia fasiliteeteista. Seikkailu, saati erikoispaikat kyllä loistavat poissaolollaan.

Tai sitten karkaan.

Tavallaan kuitenkin hyvä ettemme ole ihan viidakossa, sillä matkan varrella tähän rysään pysähdyimme Singaporessa Mount Elizabeth -sairaalassa (jossa on muuten käyty lasten kanssa useammin kuin Dextrassa) Olgan mahakivun takia. Saatiin loistohuolenpitoa ja lääkkeet matkaan. Kolmen vuoden takaisella reissulla poikettiin nimittäin parikin kertaa korvavaivojen takia. Arvostin erityisesti selkeää hinnastoa seinällä, lääkkeiden saamista samalla mukaan ja asiakaspalvelun yleistä lämminhenkisyyttä ja ripeyttä. Hämmentävää, että tuntui että olisi parempi saada vaivat hoidettu loppuun asti täällä. Onkohan terveydenhuolto kuitenkaan se vientituote, jonka varaan Suomi voi laskea?

Muuten matka sujui mukavasti suunnitelmien mukaan. Mutta jos joku tänne erehtyy, niin suosittelen hankkimaan eväät terminaalin tax freestä.

image

image

Bintanille Singaporen Tanah Merah -terminaalista vei Linda Line -tyyppinen alus. Liput ostettiin satamasta.

Mainokset

2 thoughts on “Vankina Bintanilla!

  1. Tytti

    Älä hätäile Sini, kyllä sä sieltä selviät! Oliko edes olut halpaa?

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s