Aihearkisto: Etiopia

Tour operator in Ethiopia – Lal Tours

During our entire one-week trip in Ethiopia we were taken excellent care by Lal Tours. They picked us pick up from the airport and left us there after a  week of sightseeing, interesting conversations, and help in various touristic situations.

We stayed all together two nights in Addis Ababa, two in Dessie and two in Lalibela. In all of these place Lal tours found us nice restaurants and was able to change the plans according to our wishes – often we wished for more Ethiopian food and local places. Also a special thanks to our driver for safe driving and great company! Our guide Hawas was great company, and interesting conversations made us become friends during the week.

Talking about guides I noticed once again that Lonely Planet was of no use. The guide book had been ”updated” last year, but at least the information concerning hotels was totally outdated. When I can choose between guide books, I’ve noticed that Rough Guide is more useful without an exception.

Great Ethiopian dinner in Addis Ababa.

Great Ethiopian dinner in Addis Ababa.

Lal tours also owns hotels: we stayed in the one in Lalibela.

Lal tours also owns hotels: we stayed in the one in Lalibela.

At the terrace in Lal Hotel in Lalibela.

At the terrace in Lal Hotel in Lalibela.

Recommended!

Recommended!

Got to see this side of Addis as well - a French owned restaurant.

Got to see this side of Addis as well – a French owned restaurant.

Missing my little girl at home...

Missing my little girl at home…

Lalibelan kirkoissa

Voisiko olla hienompaa paikkaa saada pohtia edelleen lähetystyötä ja erityisesti kristillisiä arvoja kuin Lalibela. Kävimme tänään ihailemassa Lalibelan 1100-luvulla kallioon kaiverrettuja kirkkoja. Kiersimme toistakymmentä uudeksi Jerusalemiksi rakennuttua mm. Raamatun paikkojen mukaan nimettyä kirkkoa. Paikka muistutti Petraa. Alue oli pienempi ja turistille helpompi, mutta rakentajille käsittämätön uroteko. Kirkot kerrotaan rakennetun 23 vuodessa Jumalan ja enkelien avulla. Tai sitten ne rakensi kuningas Lalibela yksin. Työvälineitä ei kuitenkaan ollut liiemmin käytössä.

Kaikki Lalibelan kirkot on kaiverrettu kallion sisään ja siitä "irti". Osa on tehty yhdestä lohkareesta.

Kaikki Lalibelan kirkot on kaiverrettu kallion sisään ja siitä ”irti”. Osa on tehty yhdestä lohkareesta.

Kaikkein kuuluisin Lalibelan kirkko, St. George.

Kaikkein kuuluisin Lalibelan kirkko, St. George.

Jokaisessa kirkossa päivysti vanha pappi tai munkki unen ja valveen rajamailla.

Jokaisessa kirkossa päivysti vanha pappi tai munkki unen ja valveen rajamailla.

Oppaanamme toimi päivän ajan ortodoksipappi. En hirveästi jaksanut kuunnella esitelmiä eri ristien sakaroiden merkityksistä, vaan karkasin syrjemmällä nauttimaan kirkkoalueen tunnelmasta. Turisteja ei ollut nimeksikään, länsimaisista kävijöistä meidän ryhmämme muodosti puolet. Sinänsä erikoista – tämä on kuitenkin yksi maailman ihmeellisimpiä paikkoja, vaikkakin hankalasti tavoitettava. Pari esimerkkiä erikoisesta Raamatuntulkinnasta tuli kuitenkin esille. Naiset eivät esimerkiksi saaneet mennä Golgata-nimiseen kirkkoon, koska Maria Magdaleena oli mennyt Jeesuksen haudalle ja hänelle oli sanottu suunnilleen niin, että miksi etsit elävää kuolleiden joukosta. Sitten paikalle tulivat Pietari ja Johannes, jotka kohtasivat haudassa enkelin. Tämä oli sitten katsottu aiheeksi laittaa naiset ja miehet tässä eriarvoiseen asemaan. Harmillisesti tällaiset tulkinnat todennäköisesti eivät jää kirkkojen sisälle, vaan leviävät muuhunkin elämään.

Tässä kurkistelemme sisään Gogata-nimiseen kirkkoon Lalibelassa, jonne naisilla ei ole asiaa. Ei huvittanut testata, mitä säännön rikkomisesta seuraisi.

Tässä kurkistelemme sisään Gogata-nimiseen kirkkoon Lalibelassa, jonne naisilla ei ole asiaa. Ei huvittanut testata, mitä säännön rikkomisesta seuraisi.

Tämän kaiken innoittaman pohdimme illalla sitä mitä kristillinen elämä meille tarkoittaa. Kristillisiä arvoilla on julkisessa keskustelussa negatiivinen kaiku. Sanapari on omittu ääriainekselle. Silti kristinuskoon törmää myöhäisillan keskusteluissa, sen merkitystä vain on hankala erottaa. Ja välillä tapaa ihmisiä, jotka ovat jotenkin enemmän zen kuin muut. Sellaisia joiden kanssa on tosi hyvä ja rauhallinen olo. Se ei varmasti liity vain kristinuskoon, mutta tekee silti mieli mainita esimerkkinä näitä Lähetysseuran tyyppejä, jotka saattavat asua vuosikausia todella vaatimattomasti syrjäisissä paikoissa ja tehdä töitä kehityshankkeiden parissa. Ja kuulin useammalta taholta, että he toimivat toisin kuin moni muu järjestö, jonka köyhiä auttavat työntekijät ajelevat hienoilla autoilla ja pysyttelevät aitojen takana. Nämä todella tuntevat ihmiset joiden kanssa tekevät töitä ja elävät itsekin vaatimattomasti. Respect!

Kristilliseen elämään liittyen on matkaporukassammekin välähdellyt aika erilaisia näkemyksiä siitä, mitä usko on ja mikä on Raamatun merkitys. Eipä yksi Etiopian matka eroja tasoittanut, mutta ainakin itse huomasin, että on kristinusko minullekin enemmän kuin taikauskoa lentokoneen täristessä. Ainakin se on loputonta ihmetystä ja kiitollisuutta omasta onnesta ja sitä kautta ainakin toive että pyrkisin jakamaan siitä. Ja kuten Hannan kanssa totesimme – tuo toivehan ei todellakaan tarkoita sitä että toteutus kovin usein onnistuisi.

Lalibelan raitilla olisi tosiaan infraan ja matkailun kehittäjille tehtävää. Ylihuomenna voisi olla kehitysaiheisen blogauksen paikka. Porukkamme kävi kuitenkin ostamassa huiveja ja ristejä.

Lalibelan raitilla olisi vielä matkailun kehittäjille tehtävää. Porukkamme kävi kuitenkin ostamassa huiveja ja ristejä.

Kohti valaistumista

Valaistuminen oli yksi tämän reissun tavoitteista. Ensimmäinen ”There is God” -elämyshän minulle tuli kun sain tietää päässeeni matkalle. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei se yksinään ehkä kanna loppuelämääni. Siksi olen koettanut selvittää tätä uskonasiaa täällä, olenhan ammattilaisten ympäröimä, käytännössä kristinuskon synnyinsijoilla (se tuli tänne ennen kuin Eurooppaan) ja maailman suurimman ja nopeimmin kasvavan luterilaisen kirkon (Mekane Yesus) hoivissa.

Se, että ihmisiä, joilla on puutetta kaikesta pitää yrittää auttaa, on minusta päivänselvää. Siitäkin alan olla vakuuttunut, ettei kehitysyhteistyö – ainakaan järjestöjen ruhonjuuritasolla tekemä – ole aivan järkeä vailla. Mutta juuri tässä reissussa erityisen mielenkiintoista on pohtia sitä, mihin tarvitsemme erikseen lähetystyötä. Sekä Suomen lähetysseura (jonka vieraina olemme) että Mekane Yesus -kirkko ovat erottaneet kirkollisen lähetystoiminnan tiukasti kehitysyhteistyöstä. Kirkossahan puhutaan mielellään, että ihminen on kokonaisuus, johon kuuluun materia, henki ja hengellisyys. Ja tuo kohta hengellisyys ei kyllä kunnon tapakristitylle ihan selvästi aukea.

Dessien alueen pappeja saapumassa uuteen, vielä keskeneräiseen kirkkoon.

Dessien alueen pappeja saapumassa uuteen, vielä keskeneräiseen kirkkoon.

Minusta kirkon tuomat valtarakenteet heikossa yhteiskunnassa tuntuvat ensisijaisesti pelottavilta. Tämä oli ensimmäinen ajatukseni myös messun alkaessa Dessien uudessa kirkossa – ahdisti! Eteemme saapui saattueessa pappeja, joilla on paljon valtaa seurakuntalaisten elämään – täällä kun kirkkoon kuuluvat myös osallistuvat aktiivisesti sen toimintaan ja tuntuvat ottavan uskonasiat vakavasti. Pappi voi olla hyvä tai huono, mutta hän viimekädessä määrittelee sitä miten ihmisten elämä muuttuu kirkon myötä todennäköisesti enemmän kuin se, mitä Lähetysseuran projektisuunnitelmassa lukee. Tässä mielessä on onni, että kehitysprojekteja pitää Etiopiankin lain mukaan hallinnoida erikseen ja Mekane Yesus -kirkossakin niitä hoitavat ammattilaiset. Ainahan valta jollakin on, enkä tiedä olisiko sen parempi olla kunnanjohtajalla kuin papilla, mutta se, että johtaja (tai kuka vain) vetoaa päätöksissään tai mieliåiteissään korkeampiin voimiin, lisää kyllä arkikokemuksen perusteella riskejä. Välillä käy mielessä se laulu jossa riimitellään jotenkin, että ’vähän järkeä, uskonasia on kovin tärkeä’. Miten se meneekään?

Juhlatunnelmia kirkossa. Amharan kielinen saarna oli pitkä - myös paikallisten mielestä.

Juhlatunnelmia kirkossa. Amharan kielistä saarnaa kesti kovin kauan – myös paikallisten mielestä.

Uskaltauduin jopa kysymään, että oliko tässä nyt järkeä laittaa miljoona euroa kirkkorakennukseen, kun ihmiset lähes näkevät nälkää täällä. Sain yhtenevät vastaukset, joiden mukaan oli. Protestatit ovat Dessien alueella vähemmistö, puristuksissa konservatiivisten ortodoksikristittyjen ja muslimien välissä. Kirkkorakennus kuulema vahvistaa heidän asemaansa ja sitä myötä toivon, että se vahvistaa myös köyhien ja naisten asemaa. Kehitysprojekteja on myös ortodokseilla, mutta Mekane Yesus -kirkko on ainoa, jolla on myös naispappeja, vaikkakin hyvin vähän. Hieno kirkkorakennus on myös köyhille kodin sijainen. Kun oma koti on hyvin vaatimaton, on tärkeää, että on paikka, johon saa tulla viettämään aikaansa.

Suomessa usein lähetystyöstä puhuttaessa korostetaan että ei se enää ole mitään käännyttämistä. Ja varmasti (suuri?) osa suomalaisista alalla toimiikin näin (vanha tuntuma on kyllä, että tämä riippuu lähetysjärjestöstä). Sen sijaan paikallisille tuntuu olevan hyvin tärkeää ilmoittaa, kuinka monta meitä on ja mikä on suurin uskonnollinen tai yhtä lailla etninen ryhmä. Omien osuutta liioitellaan mielellään ja jos jostakin muusta uskonnosta käännytään omaan porukkaan, se muistetaan kyllä mainita. Käynnissä tuntuu olevan kilpailu, joka liittynee muidenkin kuin hengellisten etujen tavoitteluun. Mietin kyllä itsekin, että vaikka olen sitä mieltä, että ihmisten pitää saada olla toisten uskonnolisilta ajatuksilta rauhassa, niin toivoisin kuitenkin että uskontojen monipuolisuus säilyisi maailmassa. Eli tilanne, jossa kristittyjä jäisikin maailmaan vaikka vain pari prosenttia tuntuu vieraalta ja vähän turvattomalta. Ja ehkä ne kristilliset arvotkin voivat ilmentyä positiivisemmin kuin suomalaisessa poliittisessa keskustelussa.

Valtuutetut Mithiku ja Saarela tarkastavat keskeneräistä Dessien kirkkoa.

Valtuutetut Mithiku ja Saarela tarkastavat keskeneräistä Dessien kirkkoa.

Tällaisilla kärryillä vapaaehtoiset seurakuntalaiset kuljettavat rakennustarvikkeita kirkon yläkerroksiin.

Tällaisilla kärryillä vapaaehtoiset seurakuntalaiset kuljettavat rakennustarvikkeita kirkon yläkerroksiin.

Olosuhteet huomioiden Mekane Yesus -kirkko kuitenkin on monessa asiassa täällä eturintamassa puolustamassa köyhien ja naisten asemaa. Naisille, jotka ovat aiemmin vain olleet kotonaan on järjestetty toimintaa, jonka avulla he ovat päässet kasvattamaan rooliaan yhteisöissään ja aids-orpoja tukemassa on useita toimintakeskuksia (joita menemme katsomaan huomenna). Papitkin elävät kuuleman vaatimattomammin kuin muut uskonnolliset johtajat. Tältä tilanne kyllä todellakin näyttikin – Dessieen on saatu hienoja ihmisiä töihin. Ehkä tällainen tienraivaajuus on yksi syy siihen, miksi kirkko täällä kasvaa ja vetoaa ihmisiin. Toinen iso syy on se, että kun sosiaalihuoltoa ei ole, toimii kirkko siinä roolissa. Dessiessä asuvat suomalaiset lähetit kertoivatkin, että he ovat ne, joille tullaan puhumaan, kun tarvittaisiin sosiaalitoimistoa tai lastensuojelua.

Dessien maisemaa kirkon katolta.

Dessien maisemaa kirkon katolta.

Oman valaistumisen kannalta olen saanut käydä täällä odottamattoman antoisia keskusteluja muiden valtuutettujen, lähetysseuran ihmisten ja virkamiestemme kanssa. Veronica auttoi askeleen siihen, että isä-poika-paasaus tuntuu feminististä aavistuksen siedettävämmältä. Hannan kanssa puhuimme henkilökohtaisesta uskosta (ja totesimme, että se on kiistatonta, että jotkut uskovat uskovansa enemmän kuin toiset) ja pyhällä hengellä täyttymisestä (mistä tiedän, vaikka olisinkin täyttynyt!). Yleisesti minusta on kyllä tuntunut, etten häävin paljoa pysty uskomaan. Väillä mietin, että mitähän menetän, kun jotkut jotka uskovat uskovansa, sitä niin hehkuttavat – mutta en toisaalta polta pilveäkään, vaikka sitäkin monet hehkuttavat.

Rennon fiiliksen siitä, että Suomen ev. lut. kirkko voisi kuitenkin jatkossakin olla paikkani, sain joka tapauksessa Pena-papin suunnitellessa kiitospuhettaan kirkon avajaisiin: ”Pitäskö mun siinä jotain hengellistäkin sanoa?” Jes. Jos tässä kirkossa jotain on kohdallaan, niin vapaus toimia niin kuin on itsestä hyvä ja arvioida asioita avoimesti. Jään silti vielä odottamaan ja pohtimaan, mitä muuta kuin Herran siunauksen lurittelua se hengellisyys tarkoittaa ja mihin sitä tarvitaan. Ja takuuvarmasti rukoilen, jos paluulennolla on ilmakuoppia.

Edit 11.6.2014

Kirkko ja kaupungin artikkeli aiheesta.

Pääsimme Dessieen!

Tänään ajoimme aamukuudesta neljään iltapäivällä ja pääsimme viimein Dessieen, missä osallistumme huomenna uuden kirkon siunaustilaisuuteen.

Maisemat matkan varrella olivat hienoja, olimme välillä lähes 3000 metrin korkeudessa (mikä on hyvä, sillä unohdin malaria-lääkkeet, malarian esiintynisrajana pidetään 1800 metriä). Muita vaarallisia eläimiä kyllä reitin varrella oli, hoituminen muun muassa vankilan, jossa ei tarvita seiniä tai aitoja ollenkaan, sillä lähellä esiintyvät kuristajakäärmeet pitävät riittävän huolen vartioinnista. Poliittinen tilanne on sellainen, että vankilat kuulema täyttyvät täällä aina vaalien yhteydessä – eli seuraavan kerran ensi vuonna.

Kylät tien varrella tuntuivat olevan todella köyhiä. Aina kun automme pysähtyi kerääntyi ympärille paljon ihmisiä ihmettelemään ulkomaalaisia. Olo oli kuitenkin enimmäkseen turvallinen. Matkan varrella näkyi myös World Visioninkin projektikyliä – varmasti tarpeellista. Tuollainen köyhyys ei mene päähän, sitä keskittyy vain itse löytämään lähes siedettävän vessan ja ajatukset tulevat sitten kotona.

Hieno uusi tie teki matkasta helpon. Muita autoja ei juuri tiellä kulkenut, joten matkanteko ajoittain serpentiinisillä teillä ei tuntunut kuolemanvaaralliselta. Autosamme on turvavyötkin kaikille.

Hieno uusi tie teki matkasta helpon. Muita autoja ei juuri tiellä kulkenut, joten matkanteko ajoittain serpentiinisillä teillä ei tuntunut kuolemanvaaralliselta. Autosamme on turvavyötkin kaikille.

Lapsen oikeudet voi nähdä näinkin: ykkösenä selviytyminen.

Lapsen oikeudet voi nähdä näinkin: ykkösenä selviytyminen.

Poliisi pysäytti meidät pari kertaa: kerran tarkastaakseen keitä on kyydissä, kerran esittelemään hienoa uutta tutkaansa. Molemmilla kerroilla selvittiin ilman rahaa. Mutta ilman rahaa emme selvinneet lampaasta, jonka yli vahingossa ajoimme.

Suuri joukko ihmisiä syöksyi paikalle lampaan jäätyä automme alle. Ensimmäisenä lampaalta leikattiin korvat: eläin kuulema siunataan niin ennen teurastusta. Sitten se lopetettiin ja alettin selvitellä hintaa. Koska kyseessä oli pieni uros selvisimme 300 birrillä eli reilulla kymmenellä eurolla. Lampaan omistaja sai rahat ja illalla juhlat, joten ei välttämättä lopulta huono päivä.

Suuri joukko ihmisiä syöksyi paikalle lampaan jäätyä automme alle. Ensimmäisenä lampaalta leikattiin korvat: eläin kuulema siunataan niin ennen teurastusta. Sitten se lopetettiin ja alettin selvitellä hintaa. Koska kyseessä oli pieni uros selvisimme 300 birrillä eli reilulla kymmenellä eurolla. Lampaan omistaja sai rahat ja illalla juhlat, joten ei välttämättä lopulta huono päivä.

20140524-161638-58598128.jpg

Barbequen ääreen siirrymme pian mekin. Dessiessä meitä oltiin vastassa kukkien ja lippujen kanssa ja juhliminen alkaa jo tänä iltana. Näistä voi tulla elämämme bileet.

Orientaatiovisiitteja Addiksessa

Ryhmamatkalaisen iloja on tietenkin saada eteensa jonkun muun suunnittema matkaohjelma. Sini-toursien kavijoille, eli perheelleni ja laheisilleni, tama on tietenkin arkipaivaa, mutta minulle hieman hankalaa. Aamun ohjelmassa oli ensimmaisena parin tunnin visiitti suurlahetystoon. Se tuntui tietenkin vahan ahdistavalta – miksi ihmeessa menna kuuntelemaan suomalaisten horinoita, kun voisi liikkua vapaasti Addis Abebassa. No, visiitti olikin positiivinen yllatys. Suurlahettilas Sirpa Maenpaa piti meille mielenkiintoisen infon Etiopian poliittisesta tilanteesta ja kertoi kauppasuhteista ja kehitysyhteistyosta taalla. Vaikka Etiopia on naapurimaihin verrattuna rauhallinen, niin Etela-Sudanista tulevat pakolaiset ja eri kieliryhmien valiset jannitteet aiheuttavat koko ajan epavarmuutta. Kauppaa Suomi kay Etiopian kanssa vain kuudella miljoonalla eurolla vuosittain. Suomalaisia yrityksia taalla on lasna alle viisi, joista ainakin kaksi aivan pienia. Ilmeisesti Suomellakin on kuitenkin matoa koukussa, silla taalla oli vastikaan kaynyt suuri yritysvaltuuskunta tutustumassa. Toivottavasti syntyy koyhyytta vahentavaa bisnesta!

Myohemmin paivalla vierailimme Lahetysseuran vierastalossa. Siella saimme kuulla ruohonjuuritason tarinoita elamasta Etiopiassa ja eri kirkkojen ja uskontojen valisesta yhteiselosta. Kristityt ja muslimit ovat elaneet taalla yhdessa niin pitkaan kuin kumpikaan uskonto on ollut olemassa ja siksi yhteiselo on luontevaa. Molempien pyhat ovat kaikille vapaita ja niita myos juhlitaan. Uskonto on iso osa elamaa – uskonnottomia etiopialaisia lahetysseuralaiset kielsivat tavanneensa. Molemmissa ryhmissa on aariaineksia (joudun pyytamaan huomenna teologisesti minua paljon sivistyneemmalta matkaseuraltani luennon menestysteologiasta). Saimme kuulla myos Lahetysseuran kehitysyhteistyohankkeista, mm. opettajien kouluttamisesta antamaan opetusta lasten aidinkielilla. Homma saattaa alkaa jopa kirjoitusmuodon luomisesta kielille ja vanhempien vakuuttelusta, etta lasten kannattaa opetella kirjoittamaan aidinkielellaan. Tuntui hurjan raskaalta hommalta, eri kielia kun on taalla lahes 100.

Lahetysseuran tyontekijoita tapaamassa.

Lahetysseuran tyontekijoita tapaamassa.

Hirvittaa ajatella millaisissa oloissa tata tyota tehdaan Sudanin rajalla, Etiopian vahiten kehittyneilla alueilla, kun Addiskin tuntuu Sri Lankaankin verrattuna koyhalta. Talous on kuitenkin kasvanut viimeiset 10 vuotta 7-10 prosenttia vuodessa. Kasvusta suuri osa tulee jatkuvasta rakentamisesta, eika tietenkaan ole jakautunut kovin tasaisesti. Erityisesti kiinalaiset, intialaiset ja turkkilaiset investoivat tanne. Kiinalla on meneillaan valtava, koko maan halkova rautatiehanke. Kiina vaan tuo kiinalaisia (enimmäkseen vankeja) rakennustöihin, joten ne eivät paikallisia juuri työllistä. He ovat rakentaneet Addiksen keskustaan todella suuren ja maisemaa muuttavan Afrikan Unionin päämajan. Paikalliset toivottavat kiinalaiset tervetulleiksi, vaikka he omistavat jo suuria maaria viljelymaata. Tanne siirtyy myos tekstiiliteollisuutta Kiinasta ja elektroniikkateollisuutta Koreasta. Ja se on tietenkin hyvä, että infra kehittyy harppauksin.

Huomenna sitten tositoimiin, eli minibussin nokka kohti Dessieta ja sen uutta kirkkoa. Matkaa on 400 kilometria, ilman taukoja arviolta 8-9 tuntia. Saa nahda viriaako virsilaulu.

Rakennustyomaat tekevat liikkumisesta mielenkiintoista.

Rakennustyomaat tekevat liikkumisesta mielenkiintoista.

20140523-223733-81453510.jpg

Taksit ja pikkubussit tuntee sinivalkoisesta varista. Kaytettyja autoja tuodaan saksasta ja autot maksavat moninkertaisesti sen minka Suomessa. Suurin osa takseista on ladoja - taalla ne siis nyt maalattuina ovat!

Taksit ja pikkubussit tuntee sinivalkoisesta varista. Kaytettyja autoja tuodaan saksasta ja autot maksavat moninkertaisesti sen minka Suomessa. Suurin osa takseista on ladoja – taalla ne siis nyt maalattuina ovat!

20140523-223736-81456698.jpg

Sadekausi on juuri alkamassa Addiksessa ja kova kuuro yllatti kesken vierailumme Haile Selassien hautakirkolle.

Sadekausi on juuri alkamassa Addiksessa ja kova kuuro yllatti kesken vierailumme Haile Selassien hautakirkolle.

Päivämatka Addis Abebaan

Huh, lähtö aamulla klo 5:30. Ihanat lapset jäivät nukkumaan. Porukkamme hyppäsi koneeseen, vaihto Frankfurtissa ja pysähdys Saudi-Arabiassa. Haikeasti katselin Jeddahia, olisimmepa päässeet tsekkailemaan senkin paikan. Hyvin suorissa riveissä näyttivät talot olevan ja välissä hienoja teitä.

20140522-222549-80749821.jpg

Perille saavuimme illalla yhdeksän aikaan. Kaupunki oli valitettavan pimeä ja ihmeellisen hiljainen. Hammentynyt mutta innostunut olo olla yhtakkia nain kaukana taas. Koirat ulvovat ja viemarit haisevat. Hotellin baari tuntui tässä tilanteessa ainoalta vaihtoehdolta. Onneksi porukka vaikuttaa erinomaiset hauskalta!

20140522-222551-80751269.jpg

20140522-222552-80752553.jpg

20140522-223500-81300049.jpg

Olin etukäteen vähän pelännyt esiintymistä omalla Sini-nimelläni. Sambiassa aiheutti vähän epailevia katseita, kun paikalliset Gracet ja Faithit päivittelivät aina nimeni olevan Sin. Nyt kyselin heti oppaaltamme, että kannattaisiko minun täällä käyttää toista nimeäni. Oli iloinen yllätys kuulla, että Sini tarkoittaa tässä maassa koristeltua kahvikuppia. Odotan jo, että pääsemme osallistumaan paikalliseen kahviseremoniaan, koska täällä kahvi on kuulema erinomaista. Sri Lankassa Sini muuten tarkoitti makeaa. Eli ei sittenkään hullumpi nimi ulkomailla. Terveisia vain kaimoille!