Aihearkisto: matkamessut

ITB Berlin – maailman suurimmilla matkamessuilla

Kuinka ollakaan, työreissu Berliiniin sattui mitä sopivimmin. Samaan aikaan siellä järjestettiin maailman suurimmat matkamessut. Messuilla oli aluksi kolme ammattilaispäivää ja sitten viikonloppuna kaksi normaalipäivää. Tsekkailin luento-ohjelmaa aika tarkkaan etukäteen ja päädyin osallistumaan ammattilaisosuuteen. Torstaina kiertelin standeja ja perjantaina kävin CSR-päivässä kuuntelemassa keskustelun siitä, miten matkailu hyödyttää paikallisia yhteisöjä.

Olivathan ne messut aika sävähdyttävät. Eri planeetalta kuin nämä Suomen meiningit. Pelkää Saksaa esiteltiin useamman Pasilan messukeskuksen verran ja esillä olivat lähes kaikki maailman maat – Irakin myöten.

ITB:n kiinnostavan halli.

ITB:n kiinnostavan halli.

CSR-ohjelmassa puhuttiin matkailun todellisista vastuukysymyksistä, kuten ilmastonmuutoksesta ja lentämisestä. Näitä teemoja kaipasin Suomenkin matkamessuilla, mutta ehkä sitten koemme itsemme niin pieniksi, ettei meillä ole merkitystä. Tänne oli kuitenkin saatu puhumaan Lufthansalta varapääjohtaja. Jokuhan näihin asioihin lopulta oikeasti vaikuttaa.

Esillä messuilla olivat lähes kaikki maailman maat. Pääsääntönä oli se, että ne maat, jotka ovat turistirysiä livenä olivat sitä myös messuilla kun matkanjärjestäjät kävivät sopimassa kuvioitaan. Sen sijaan Uzbekistanin osastolla sain aivan rauhassa jutella ja suunnitella tulevaa Keski-Aasian kiertomatkaani asiantuntijoiden kanssa.

Eri osastoille houkuteltiin vaikka millä keinoilla. Tämä oli parhaasta päästä.

Illalla sytytettiin disco-valot ja viinitarjoilu oli vielä päivääkin hövelimpää. Ensi kerralla taidan jäädä hengailemaan messuille yöksikin. Myös lippuja jatkobileisiin jaeltiin innolla.

Messut olivat nähtävyys jo itsessään – kiersin aluetta noin 8 tuntia, mutta en ehtinyt käydä aivan jokaisessa hallissa. Ammattilaispäivänä tarjonta oli suunnattu selvästi matkanjärjestäjille. Mitään matkatarjouksia ei esimerkiksi ollut tarjolla. Siksi keskityin enemmän luentoihin ja ihmettelemään menoa noin yleensä. Matkakuumehan tästäkin jäi – Uzbekistania tuskin voin enää unohtaa.